Kissanelämää

Olin jo aloittamassa tätä merkintää kun tajusin etten muista milloin viimeksi kirjoitin ja mistä. Oli pakko tarkistaa.

Viime merkinnästä on kuukausi ja päivä. Sen jälkeen on tapahtunut kokonainen syyskuullinen elämää. Tuohon siirtymäkuukauteen, loppujen ja alkujen kuukauteen olen aina liittänyt suuria odotuksia, jännitystä ja toiveitakin. Kuitenkin se aina livahtaa ohi niin väri- ääni- tuoksu- ja elämäkylläisenä että lokakuun ensimmäisenä päivänä luulee eilen olleen elokuu. Niin tänäkin vuonna.

Tähän syyskuuhun kuului jälleennäkemisiä ja hyvästejä, lähtöjä ja paluita, ikävää ja hyvää yhteyttä, nostalgiaa sekä valtavasti kaikkea uutta sulateltavaa.

Mainittakoon speksin tuottaminen, viisi teoriakurssia sekä koulu- ja palkkatyöltä varastettu lomamatka Italiaan. Current 93 ja Nurse With Wound Torinossa ja jatkobileet artistien kanssa, David Tibet jopa mainitsee meidät nettisivuilla uuu fanitusfanitusfanitus (vaikka uusin päähänpistonsa eli jeesusläppä onkin aika vinksahtanutta...) David Tibet <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3 potenssiin 23!!! Samoin uskomaton Steven Stapleton! Puhumattakaan Torri Superioresta, missä ehdimme tällä kertaa olla puolitöissä vain viisi päivää... huoh, miksen vaan lakkaa huijaamasta itseäni ja muuta sinne... Ihanat vanhat ja uudet ihmiset siellä, ihanat alppien juurten rinteet ihanan vuoristopuron molemmin puolin, ihana välimeri ja sen kantava, suolainen vesi!

Toissapäivänä takaisin kotiin päästyämme heti Mental Finland, ei siis puhettakaan hiljaisuudesta ja rauhasta lomasta toipumiseksi. Päivät täynnä aurinkoa, kirpeää syysilmaa ja kampusta eestaas poukkoilemista milloin minkäkin kirjan tai tulosteen perässä, milloin ketäkin hätäisesti tapaamaan, molloin millekin teorialuennolle. Sopimusteorioita, Semiotiikkaa, Sukupuolittunutta väkivaltaa, Queer-teoriaa. No, siinä välissä italiaakin.

Tämä on jännittävä syksy. Mutta eikös kaikki syksyt ole olleet tähän mennessä.




Ainii ja liityin facebookiin. Mikään korkeampi voima ei ole vielä ehtinyt rankaista tästä, sitä odotellessa siis

näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Kahteen viikkoon en ole saanut hetkenkään rauhaa. Ei ainoatakaan hetkeä yksin. Jopa harvoina lukuhetkinä olen joutunut olemaan ihmisten ympäröimänä. Todella uuvuttavaa, turhauttavaa, kiristyttävää. Nytkin kirjoitan parisuhteen kuunnellessa musiikkia ja hoitaessa asioita toisella koneella...

Tietenkin hirmu kivojakin asioita on tapahtunut, niitä ei vain ole päässyt maistelemaan eikä niistä ole oikein toipunut, kaikki kivat ja vähemmän kivat tapahtumat on ikään kuin puuroutuneet mielessä kun niitä ei ole ehtinyt käsitellä ja erotella itsekseen.

Toissapäivänä sienimetsässä tosin sain olla puolitoista tuntia yksin, mutta koko se aika hujahti kyykyssä sammaleen keskellä torvisieniä nuuhkaillen ja tiiraillen - tuloksena perkaamisen jälkeen puolitoista kiloa mustia torvisieniä! Se ainakin tuntui saavutukselta, varsinkin eilen illalla kotiin päästyämme aloitetun kuivaamisoperaation jälkeen kun on koko tämän aamun saanut kylpeä kuivattujen sienien tuoksussa...

Nokkelimmat-pokkelimmat onkin jo saattanu huomata että maallahan sitä on taas oltu. Tultiin käväisemään kaupungissa kaverin minifestareilla (siinä se taiteiden yökin sitten meni) ja minä laulutunnillani ja ystävien häissä. Hirveetä haipakkaa koko pitkä viikonloppu ja sitten käytännössä saman tien takaisin keskelle Saimaata. Ollaan matkattu Helsinki-Puumala-väliä tänä kesänä varmaan maailmanympärimatkan verran, ei tunnu lainkaan lomailulta.

Olen kesän aikana saanut yliannostuksen anoppia, kamalia koiria, parisuhteen pikkuveljeä ja konservatiivisia lupsakkaa savolaisläppää heittäviä puuseppiä ja muurareita. Nyt olen todella iloinen päästessäni hääräämään kaupunkiin vaikka tahdin ei näin syksyn koittaessa voi olettaa mitenkään hidastuvan...

Mutta ehkä valitus saa nyt riittää, on tämän rumban seassa ollut muutakin hyvää kuin sieniretket.

Positiivisia pilkahduksia viimeiseen pariin viikkoon on tuonut eritasoinen kaunokirjallisuus. Olen lukenut Sarah Watersin lisäksi hieman Joycea ja yllättänyt itseni lukemalla ensimmäisen kerran elämässäni Harry Potteria ensimmäisen kirjan verran keskusteltuani ystäväni amerikkalaisen poikaystävän kanssa kyseisestä ilmiöstä, sen vaikutuksista kieleen sekä tekstin eri käännöksistä. Olen sinänsä kiinnostunut lastenkirjallisuudesta sosiaalistavana ja nimenomaan kielen juurruttamisen ja monimuotoistamisen välineenä. Keskusteluissamme tuli esiin kyseisen kirjasarjan vaikutus myös suoraan aikuisiin. Se, että aikuiset kuluttavat samaa populaarikulttuuria kuin lapset kuroo hieman pienemmäksi sukupolvien välistä kuilua. Nämä keskustelut ovat pyörineet päässäni hyvän osan koko kesästä ja olen alkanut pehmetä ajatukselle tutustua ilmiöön empiirisesti. Entisenä roolipelaajana ja elinikäisenä tolkienistina kynnys tarttua kirjalliseen trendiin, jota kaikki sinulle "fantasian ystävänä" (mitä siis en ole) tuputtavat on ollut huomattavan korkea, varsinkin ottaen huomioon taipumukseni automaattisesti todistaa vääräksi kaikki oletukset, joita puolituntemattomat - tai usein tututkin - ihmiset minusta tekevät.

Maalla äkkäsin suomennetun Harry Potter ja viisasten kivi-kirjan anopin hyllystä ja totesin ettei ole kauhean aikuismaista vältellä jotain noin historiallista popularikulttuurin vaikuttajaa vain periaatteesta. Kävi ilmi että suomennos on oikein hauska ja hahmoissakin on kehittymispotentiaalia. Tosin kyseessä on ensisijaisesti lastenkirja dualistisine maailmankuvineen ja sukupuolirooleineen. Jospa toisen kirjan myötä nekin avautuisivat hieman, käynpä tässä ennen stadikalle lähtöä hakemassa alkuperäisen kakkososan opiskelijakirjastosta iltalukemiseksi!

Oi oi ihanaa tänään oli ensimmäinen laulutuntini!

Etukäteen jänskätti muutama asia: pitäisikö äänen olla jotenkin kunnossa tai jopa auki kun tunnille menen? Olisinko kauhean vaikea opetettava jos en oikein osaisi noudattaa ohjeita tai seurata ystäväni opetustyyliä, olisinko siis turhauttava oppilas? Pitäisikö minun osata "esiintyä" kun minua kerran oli pyydetty valitsemaan jokin laulu ensimmäistä tuntia varten? Osaisinko olla tilanteessa jossa keskitytään minuun vai ahdistuisinko kaikesta siitä huomiosta, tulisiko itsekeskeinen olo?

Onneksi ihana ystäväni ja opettajani Amanda käsitteli itse nämä kaikki asiat heti aluksi kertoessaan hieman ajatuksiaan opettamisesta. En ehtinyt edes mainita mitään noista jännityksistäni kun Amanda jo kertoi haluavansa laulutunnin olevan sellainen tila, johon voisi tulla sellaisen äänen kanssa joka on juuri sillä hetkellä, että siellä voisi etsiä yhdessä juuri minun lauluuni ja ääneeni liittyviä kehitettäviä juttuja joidenkin yleisten tekniikoiden tai teorioiden läpikäymisen sijaan ja että hänen oma opettamisensa kehittyy jatkuvasti, saattaa muuttaa useasti muotoaan ja ammentaa yhteisestä oppimisesta. Heti tuli turvallinen olo kun tuntui että toinen on todella samalla aallonpituudella.

Oli huisin kivaa! Valtaosa ensimmäisestä tunnista meni tietysti toiveista ja fiiliksistä ja käytännön asioista juttelemiseen, mutta tunnen silti oppineeni jo hirmuisesti. Riehuttiin, improvisoitiin, ilmeiltiin ja hölmöiltiin. Opin vähän havaitsemaan lihasjännityksien vaikutuksia ääneen ja sen kulkemiseen ja tein myös löydön: pelkään kuin pelkäänkin laulamista ihan jollain alitajuisella tasolla. Laulaessani "oikeasti" ääni on hiljaisempi ja hennompi, volyymin nostaminen sattuu kurkkuun. Kun taas pelleilen ja päästän ääniä jotka selkeästi ei ole "oikeaa" laulua ääni kulkee sulavammin, selkeämmin ja kirkkaammin. Ja kovempaa. Oivallus tuntui valtavalta ja aloin nauraa ääneen! Tuon asian kanssa tahdon työskennellä ennen seuraavaa tuntia, tuntuu että siinä on avain moneen muuhunkin jumiin jonka kanssa olen paininut. Sain lisäksi muutaman harjoituksen ja hyvältä tuntuvan laulun kotiläksyksi. Ihanaa kun on jotain mitä odottaa ja siinä välillä paljon tehtävää!

Oppimisen kokemukset on tuntuneet olevan elämäni suola. En halua menettää niitä oivalluksia, haluan pystyä pitämään tuoreen otteen itseeni ja olemiseeni, ettei urautuminen tekisi tyhjäksi kaikkea opittua. Kesän aikana olen tehnyt paljon ajatus- ja itseentutustumistyötä, se on käynyt ihan kokopäivätyöstä. Täytyy pitää varani ettei sen työn hedelmät katoa sen myötä kun palkka- ja opiskelutyö taas alkaa.

Ystävät: olen elossa ja luen entryjänne kaverisivullani noin kerran-pari viikossa.

Viikonloppuna Vadelmafest.

Lauantaina oli kylmä ja olin yksin, kaikki kaverit feidasi lähdön ja paikan päällä kaikki jotka tunsin oli töissä, kaikki jotka jotenkuten tiesin oli porukoissa joista en muita tuntenut. Huomio: keskellä päivää selvinpäin kun on harmaata ja kylmää ei ole helppoa tutustua uusiin ihmisiin.

Vietin koko päivän haahuillen ympäri aluetta ja pysähtyen kun aina välilä joku tuli puhumaan sekavia. Huomio: kun olet yksin etkä tunne juuri ketään, on helpompi olla jäämättä konfrontaatiotilanteisiin, joissa joku yrittää lokeroida sinut ja kertoa sinulle mitä ajattelet.

Välillä ostin kahvilakatoksesta kupin teetä ja autoin pienissä käytännön asioissa. Huomio: vaikka en edelleenkään osaa olla tapahtumassa, jota en ole itse järjestämässä, voin silti valita missä autan ja autanko, eikä kenenkään tarvitse tietää että minä autan (tai että se on juuri minä joka auttaa).

Lämmitellessämme autossa illalla tajusimme, ettei kannata nukkua teltassa kun auton ikkunatkin on huurteessa. Parisuhde oli loppuillan juomatta töiden lomassa ja lähdettiin ajamaan kotiin kahdelta yöllä kyydissämme toinen miksaaja. Saimme hyvät yöunet kotona lämpimässä omassa sängyssä. Huomio: sen myöntäminen ettei ole kisakunnossa voi johtaa masentumisen ja pettymisen sijaan myös tyydyttävään tilanteeseen ja auttaa ymmärtämään, että itseä kannattaa kuunnella.

Sunnuntaiaamuna aurinko paistoi ja saimme Roosan kyytiin. Sunnuntai vaihtelevine pikniksäineen toi mukanaan useita huomioita, joiden erittelyyn minulla ei nyt ole aikaa eikä energiaa. Tänään lähdetään maalle, tiedossa kaksi viikkoa raksahommia ja tenttiin lukemista.

Kesän aikana ajattelin kirjoittaa paperipäiväkirjaa.

Ootte rakkaita.

Asteikolla yhdestä kymmeneen, kuinka reilua on se, että käytettyään kuukausia festarin suunnitteluun ja litroittain verta, hikeä ja kyyneliä kaikkien käytännön juttujen hoitamiseen sen tiimoilta, ihminen sairastuu eikä pääse itse festarin koittaessa osallistumaan ainoaankaan työpajaan josta on kiinnostunut? Siksi että on ollut kolme päivää niin kipeä ettei ole kyennyt kirjoittamaan esseetä, joka pitää palauttaa samaan aikaan kun kyseinen festari on meneillään? Ja joutuu nyt kirjoittamaan sitä vitun esseetä hirveällä kiireellä samaan aikaan kun työpajat rullaavat onnellisesti ympäri kaupunkia?

Niin, kertokaa kuinka reilua se on.

Ladyfestin eka suunnittelukokous oli 9.9.2008. Miettikääpä sitä.

Eilinen meni kuumehorkassa sängynpohjalla. Tänään herätessä ääntä ei lähtenyt ja kaulan rauhaset ovat kipeät ja turvonneet. Koko yön näin painajaisia roudauksesta.

Äsken avasin kalenterin ja mietin mikä päivä nyt onkaan... tämän päivän kohdalla luki: "Pedagogiset haastattelu!"

Olin unohtanut koko jutun eilisen kamaluudessa, en ollut tajunnut että pitäisi ilmoittaa etten pääse... tämä on neljäs kerta kun minulta jää hakematta opinto-oikeus pedagogisiin opintoihin. Aikaisemmin se on ollut kiinni siitä, etten ole ollut skarppina tarpeeksi aikaisin keväällä enkä siis ole saanut jätettyä hakemusta ajoissa. Tänä vuonna sain sen jätettyä, mutta nyt tämä haastattelu meni ohi.

Edit:
Toisen kerran valintatoimistoon soitettuani siellä oli langan päässä ihminen, joka tiesi asioista. Kertoi, että aika moni muukin oli ilmoittanut estyneensä haastattelusta sairastumisen vuoksi, ja että kaikille sairastuneille viesti oli sama: tervetuloa ensi keväänä uudestaan.

So it goes.

Hyvin meni tämänpäiväinen Take back the night! Säädettiin koko päivä, mutta palkintona siitä soundit toimi moitteettomasti, kahvia oli tarjottavaksi ja ihmiset jäivät puistoon tanssimaankin. Laskin 80 marssijaa, puistoon saapuessa paistoi vielä aurinko, puhujat oli inspiroivia (vaikka yksi täysin odottamatta opettikin puukon käyttöä konfliktitilanteessa ja aiheutti ainakin minulle ahdistusta) ja ne ainoat kaksi huutelevaa känniääliömachoa saatiin yhteisrintamana tönittyä pois paikalta ilman tappelua. Sunniva Drake <3 ! Kaikki meidän jengi <3<3<3 !!1

Kiitos teille kaikille jotka tulitte, jäi hyvä mieli ja ehkä tehtiin vaikutuskin. Ainakin tämä uutinen meistä oli vielä äsken luetuimpien listalla neljäntenä HS.fissä!

Ootte ihania!

Kaikki mukaan! Tänä iltana Kaisaniemen puisto on turvallinen paikka kaikille!

Poika yritti huijata ikänsä Aku Ankan numeroilla
Riihimäkeläinen nuori mies on tuomittu väärennyksestä, jossa hän käytti apuna Aku Ankasta saksittuja numeroita. Nuorukainen yritti vanhentaa itseään täysi-ikäiseksi, jotta saisi ostaa savukkeita.

Kerrankin kannatti lukea prokrastinaation ominaisuudessa HS.fi:n keskustelupalstaa: muiden kommentoijien nostalgisoidessa omia akuankkaväärennöksiään eräs kommentoi ajan hengessä ( näin )

Voiko muuten reagoida kuin... LOL!!!

Saattaa olla että olen shokissa.

Tämänhetkinen elämäntilanteeni sisältää enemmän samanaikaisia tärkeitä juttuja kuin yksikään kevät ennen tätä. Ikinä elämässäni. On tärkeitä kouluasioita, jotka tulevat määrittämään opiskeluni suuntaa tämän vuoden jälkeen, esimerkiksi rästiin jääneet naistutkimuksen perusopintojen pari kurssia ja pakollinen äidinkieli, sekä pedagogisten opintojen "pääsykoe" eli kelpoisuushaastattelu. Sitten on se helvetin kandintutkielma, joka minun pitäisi viimein viimeistellä ja palauttaa, että voin tehdä kypsärin sen pohjalta enkä sen raakileen, jonka ohjaajani vittumaisuuttaan arvosteli kandintyön ominaisuudessa vaikka tiesi sen olevan vain esiaste. Ihan pian on Ladyfest, se tulee ja se menee mutta sen aikana tuskin ehdin ummistaa silmiäni. Ja sitten on palkkatyö. Kesällä tuloni ovat noin nolla (kun en tiedä olenko oikeutettu kesäopintotukeen näillä pistemäärillä) joten minun on otettava jokainen työvuoro jonka saan ja joka ei mene lädyfestin kanssa päällekkäin. Paine on valtava, lähes sietämätön.

Silti minulla on koko tämän päivän ja eilisen illan ajan ollut vahva tunne, että kaikki järjestyy, että kaikki menee omalla painollaan ja maailma pyörii edelleen kaikesta huolimatta. Samalla kun tiedostan tiimalasin kaulan läpi putoavien hiekanmurusten hupenemisen ja sen suhteen kaikkeen, mikä on vielä tekemättä, olen kuitenkin vahvemmin kiinni käsillä olevassa hetkessä kuin olen pystynyt olemaan varmaan kuukausiin. Eikö tämä ole shokin oire?

Kuusi yötä putkeen näin painajaisunia ladyfestistä, viime yönä en enää. Olen todennäköisesti käyttänyt kaiken paniikkienergiani ja siirtynyt reunan yli.

Eilen heräsi taas unestaan vanha kaunis ajatus itseopetuksesta, jopa sosiaalisesta sellaisesta. Kunpa luottaisin tarpeeksi itseeni ja ympärilläni oleviin ihmisiin siinä, että todella saisimme aikaiseksi järjestää keskenämme opintopiirejä asioista, jotka (ainakin minua ja toivon mukaan myös muita!) kiinnostavat. Tätä on tullut pyöriteltyä mielessä jo useamman vuoden ajan, mutta opintotuen suoma suhteellisen vaivaton toimeentulon osuus sitoo minua ainakin tällä työllisyystilanteella aika tiukasti. Perustulo!!! Saman verran rahaa yhteiskunnalla menee tällaisten headcasejen hoitamiseen koulu+työstressin kasvettua sietämättömäksi!

Lukisko joku minun puolesta siihen tenttiin niin ehtisin kans syödä ja nukkua?

Tukikeikka meni IHAN PUTKEEN ja oli täysi MENESTYS!

Kiitos kaikille osallistuneille, kiitos esiintyjille, kiitos kaikille jotka tulivat paikalle bilettämään NIIN PERKELEESTI!!!

Koko päivähän siinä meni, en ehtinyt lukea aamun jälkeen enkä kyllä humaltuakaan, mutta hauskaa oli alkuillan kauheusepisodin jälkeen. Viimeksimainitusta ehkä lisää myöhemmin, ehkä ei. Ei ainakaan ennen huomisen talokokousta, eikä välttämättä sen jälkeenkään. Mutta järkyttävää oli.

Mutta siitä toivuttua IHAN SAIRAAN KIVAA!!!

Kunpa itse festeillä olisi näin hyvä fiilis ja menisi näin hyvin. Te kaikki jotka tämä luette, tulkaa varmistamaan että niin tulee käymään!

Nyt unta, huomenna siivousta, banderolleja ja kokoustamista.

Kaikki kynnelle kykenevät sinne! Lipputulot Ladyfestin tueksi!

Viimeiset päivät on pitänyt sen verran kiirettä, etten ole juuri ehtinyt ajatella itseäni. Sama tulee jatkumaan ainakin seuraavat kolme viikkoa tenttikirjallisuuden, esseen ja ladyfestin puitteissa, saas nähdä korjaantuuko kaikki ongelmat itsestään siinä sivussa kun pörrään ympäri kaupunkia ja kotia hyperaktiivisena!

Eilen tarjosin aamiaisen rakkaalle ystävälle meillä kotona, kävin kuuntelemassa Capitalism and climate change-keskustelun Kapitalismi 09-tapahtumassa Vanhalla (Tadzio Müller oli hyvä suustaan, Oras oli niiiiiin poliitikko että suretti!), allekirjoitin vuokrasopimuksen Ravintola Kaisaniemessä, kokoustin opintovastaavien kesken ja levitin Take Back the Night-julisteita. Huomenna Ruun synttärit ja ladyfestin tukikeikka, sunnuntaina banderollien askartelua.

Tein lukuaikataulun tenttiä varten. Jos tänään luen sen verran kuin suunnittelin (eli jos pystyn keskittymään töissäkin lukemiseen) niin saan homman hoidettua pois alta n.100 sivulla per päivä, siinä välissä vappu, jonka jälkeen ehdin kirjoittaa metafiktio-kurssin esseen ajoissa ja vieläpä kerrata tenttimatskua ennen tenttipäivää. Siitä seuraava päivä onkin ladyfestin aloitusklubi, sitten take back the night ja äitienpäivä jolloin velvollisuudet repivät minut kahtaalle, sitten alkaakin tuo loistokas viikko joka on Ladyfest Helsinki 2009. Tulenkohan näkemään ainuttakaan vapaata päivää ennen 18.5. maanantaita? Senkin jälkeen (kuten myös kaiken yllä luetellun kanssa samanaikaisesti) palkkatöitä...

Perustulo nyt!

Yök ruokamyrkytys. Tai jotain sen suuntaista.

En tasan oo pitämässä opiskelukavereille tupareita tänään. Katon vaan gangsterileffoja koko päivän ja yritän syödä pieniä määriä jotain mikä vois pysyä sisällä.

Opinpahan ettei koskaan pidä kokeilla ravintolassa mitään uutta vain uteliaisuudesta, pitäis vaan pysytellä vanhassa tutussa.

Olo on samaan aikaan kumman tyhjä ja kumman täysi. Kummaa.

Tyhjä:

1) Lauantai, joka meni perjantaisten vuosijuhlien johdosta morkkistellessa, yrittäessä olla liikkumatta sängyssä peiton alla ettei tulisi enää yhtään huonompi olo, katsoessa Simpsoneita (kyllä, koko päivän, illan ja aamuyön!) ja sortuessa viimein epävegaaniseen pizzaan iltakahdeksalta kun uskalsin ulos ovesta. Olisin voinut viettää lauantaini huomattavasti rakentavamminkin, eikä siitä morkkiksestakaan niin väliksi kun se ei ole mikään auvoisin olotila ihmiselle (olin mm. jättänyt maiharini juhlatilaan ja sipsutellut kotiin juhlakengissä - ystäväni Patrikin suosiollisella avustuksella vieläpä, mikä ei ollut yhtään omiaan helpottamaan tuota nolotusta) joten olen vakaasti päättänyt jättää hyväksymättä kaikki minulle tarjotut väkevät jos juon samana iltana myös viiniä.

Täysi:

1) Perjantain vuosijuhlissa avustaminen tuotti tulosta: pöydät olivat kauniit, mitään ei puuttunut, kaikilla oli kamalan kivaa ja toinen bilevastaavamme ei saanut paniikkikohtausta. Eikä se toinenkaan, mutta sillä ei olekaan paniikkihäiriötä. Tänään viimeisiä jälkiä siivotessa tuli hyvä mieli siitä, että sai helpottaa järjestävän tahon taakkaa. Järjestötoiminta tuntui taas kivalta.

Tyhjä:

2) En ole päässyt kommunikoimaan kovin merkittävästi tai mielekkäästi oikein kenenkään kanssa. Oon ollut kauhean kipeä nyt koko alkuvuoden, neljä erilaista flunssaa tai muuta räkätautia ovat seuranneet toisiaan aina muutaman päinä terveenä olon jälkeen. Oon silti käynyt töissä ja useimmissa niistä kokouksista joissa minun on pitänyt. Töissä on ollut viime aikoina tosi ikävää, kun minut on laitettu vuoroihin vieraisiin paikkoihin ja sellaisiin konsertteihin, joissa olen ainoa työntekijä koko talossa. Ei ketään tuttua kenelle jutella, ei ketään auttamassa kantamaan epäergonomisia ja painavia asioita, ei ketään olemaan niissä kaikissa muissa paikoissa joissa on pakko olla samaan aikaan kun minun on pakko olla yhdessä paikassa. Ei ketään jakamassa vastuuta, ei ketään tekemässä tuosta surkeapalkkaisesta työstä sen arvoista, että lyhyenkin vuoron takia koko päivä oikeastaan menee hukkaan. Omalla ajalla olen lähinnä lukenut, mikä on tietenkin tehnyt todella hyvää, mutta myös eristänyt minua muista ihmisistä. En näe parisuhdetta juuri koskaan, silläkin on kiire työn ja koulun kanssa. Silloin kun nähdään ollaan yleensä molemmat ihan liian väsyneitä jutellaksemme oikeasti.

Täysi:

2) Tulee aina todella tyytyväinen ja elävä olo kun olen käynyt jonkin hyvän, spontaanin keskustelun jonkun kanssa, esim ystävän, parisuhteen tai jonkun randomin. Silloin maailma tuntuu olevan täynnä mahdollisuuksia ja kaikkea hienoa löydettävää, ihmiset ympärilläni ja välillä jopa kampuksella, kahviloissa ja luennoilla näyttävät avoimemmilta, siltä että heillä on jotain annettavaa. En oikein osaa sanoa että mihin tai kenelle, ehkä minulle, ehkä yleisesti maailmalle jonkin tekemisensä, ajatuksiensa tai vain olemisensa kautta. Tänään siivouksen jälkeen juteltiin toisen bilevastaavan kanssa yo-aukiolla (ei unicafessa vaan ulkona siis) ainakin puoli tuntia niitä näitä, ja sen keskustelun jälkeen oli tosi hippi olo, juuri noin hippi kuin tässä yllä olen kuvaillut.

Tyhjä:

3) Ulos lähteminen on taas alkanut pelottaa, tuntua turvattomalta ja jopa turhalta. Seinät tuntuvat jotenkin suojelevan minua kaikilta niiltä vaatimuksilta, jotka tuntuvat kaatuvan päälle heti kun astun ovesta ulos. Olen alkanut uskoa siihen, että täällä omassa maailmassani saan rauhassa tehdä kaikkea mitä haluan ja mikä tuntuu kivalta ja kehittävältä ilman että alan syyttää itseäni siitä, etten tee sen sijaan kaikkea sitä, mitä minulta vaaditaan, kaikkia niitä ahdistavia juttuja jotka ovat jääneet kesken. Kun taas joudun kohtaamaan ulkomaailman, tulee sellainen olo että "ketä minä luulen huijaavani, ei sillä mitä teen itseni vuoksi ole mitään pohjaa, ei oikeutusta, ei se voi kestää".

Täysi:

3) Eilen kevätauringon houkuttelemina lähdettiin tutkimusmatkalle Krunikan sisäpihoille ja Tervasaareen. Jälkimmäinen on tietenkin tuttu, mutta uuden sillan pohdinta loi siellä käveleskelyyn ihan uuden näkökulman. Sisäpihat sen sijaan olivat minulle uusi taianomainen maailma tällä omalla kallionnyppyläalueellamme, täällä Liisankadun toisella puolella, missä autot eivät pääse ajamaan kuin murto-osalle kadunpätkistä. Tuolla keskustan puolella Liisankatua, tuota kapeaa ja vaatimatonta mutta merkittävää jakajaa, ovat talot mahtipontisia, edustavia, suorissa riveissä ruutukaavan vankeina. Siellä on Helsingin edustusalue, virallinen, valtiollinen Helsinki. Täällä taas kapeat kadut tekevät odottamattomia kulmia, talot on rakennettu kallioille (tai kallioon), sisäpihoilla on pieniä ulkorakennuksia ja puita. Täällä on hyvin kaunista, hiljaista, kiireetöntä, monitasoista (jonain yönä on lähdettävä retkelle Krunikan katoille!) ja vanhaa. Tämä on minun ystävällinen Helsinkini. Täällä voi tuntea olevansa kotona, tänne voi rakentaa tyytyväisen ja onnellisen elämän ilman, että sen luhistumista pitää koko ajan pelätä. Vaikka täältä lähtisi pois, voi tänne palatessaan luottaa siihen, ettei mitään ole kadonnut.

Yksinkertaista on elämäni ollut tässä viimeiset kuukaudet, voisi sanoa ylläolevan perusteella. Mutta noiden solmujen avaamiseen menee vielä pitkä tovi. Alkusysäyksen toivon saavani kahden viikon päästä Irlannin-reissussa.

...jos on tarve estää päätä poksahtamasta kun ympärillä tapahtuvat asiat tuntuvat murskaavan vääriltä ja tekisi mieli vetää peitto silmille.

You are Judgement

Happiness, Content, Joy.

Judgment is related to the Hebrew letter Shin, which is fiery and spiritual. A break from the past, going forward.

With Fire as its ruling element, Judgement is about rebirth or ressurection. The idea of Judgement day is that the dead rise, their sins are forgiven, and they move onto heaven. The Judgement card is similar, it asks the resurrection to summon the past, forgive it, and let it go. There are wounds from the past that we never let heal, sins we've committed that we refuse to forgive, bad habits we haven't the courage to lose. Judgement advises us to finally face these, recognize that the past is past, and put them to rest, absolutely and irrevocably. This is also a card of healing, quite literally from an accident or illness, as well as a card signaling great transformation, renewal, change.

What Tarot Card are You?
Take the Test to Find Out.

Eikö oo vähän jännä tulos?

Kaikkea uutta on saapunut lyhyen ajan sisällä, mikä on muokannut kotia ennätysvauhdilla paljon asuttavampaan suuntaan. Tietenkin siinä on taustalla paljon hidasta mutta tarpeellista työtä, loppusilaukset vain näkyvät huomattavasti räikeämmin kuin huolellinen valmistelu, minkä vuoksi koti tuntui muotoutuvan silmänräpäyksessä.

Eilen käytiin kirpparikierroksella samalla kun haettiin huutonetistä huudettu käytävämatto. Reissulta irtosi mukaan mm. kaksi täydellisen muotoista ja väristä fiftarituolia keittiön pöydän ääreen, päällinen kulahtaneelle tuolille ja torkkupeitoksi kivasti sopiva kaunis täkki. Tänään taas haettiin sohva. Se tulee makkariin, mutta majailee nyt keittiössä niin kauan kunnes saadaan uusi sänky, jolloin saadaan siirtää vanha sänky keittiön sohvaksi.

Sohva tekee keittiöstä oikeastaan kaksi huonetta: keittiön ja olohuoneen. Mikä varmaan tarkoittaa sitä, että makkariin siirtyessään sohva tekee siitäkin kaksi huonetta: makkarin ja olohuoneen. Eli meillä on sitten neljä eri huonetta! Kaksi olohuonetta alkaa kuulostaa jo aika porvarilliselta :D

Eilen saatiin yhdessä ja erikseen pitkästä aikaa paljon aikaan kotirintamalla, mutta olin fyysisesti todella uupunut koko päivän. Toki myös parisuhde oli, sillä meni keuhkotaudista huolimatta vielä palkkatöihin kirpparikruisailumme jälkeen. Itse kuitenkin "vain" kiersin puoli Hakaniemeä ruokaostoksilla ja raahasin kolme kassillista ruokaa kotiin ja siivosin ja tein lettuja, sienisalaattia ja levitteitä. Joita en siis syönyt ennen kuin iltayhdeltätoista. Onko jokin ihme etten voi kovin hyvin enkä parane? Onko lahopääni sisällä majailevan aivon jotenkin vaikea ymmärtää että tervekin ihminen tarvitsee ravintoa ja lepoa, saati sitten keuhkotautinen? Tänä aamuna tähän ja muihinkin tajuihin nykyisestä elämäntilanteesta herätteli tämä.

Olen voinut henkilökohtaisessa ja päänsisäisessä elämässäni paremmin alettuani lukea Havin ja rakkaan Sarin blogeja. Ei sillä että olisin alkanut ottaa käyttöön muiden ihmisten keksimiä nerokkaita itse- ja toisen ymmärtämistekniikoita, mutta olen saanut kimmokkeita kehittää joitain juuri minulle sopivia. Olen myös oppinut ihan uudella tavalla tarkkailemaan omaa käytöstäni, kun olen alkanut sanoa asioita ääneen ja miettiä, miltä ne kuulostaisivat jos joku toinen sanoisi minulle jotain sellaista tai kuvailisi/perustelisi omaa toimintaansa sillä tavoin. Muutos hautuu nyt hiljaisella tulella, mutta ainakin se on laitettu alulle. Ja juuri Sarin kaltaiset ystävät ja heidän jakamansa oivallukset auttavat löytämään tapoja ottaa pieniä askeleita eteenpäin kohti itsestä välittämistä ja huolen pitämistä.

Tästä päästään kuitenkin yhteen oleelliseen pointtiin itsestä huolen pitämisen kanssa: ei sosiaalinen eläin voi viettää päiviään tällä tavoin aidattuna, joko kotona yksin (netin ääressä tai tekemässä milloin mitäkin hommia, kouluun liittyviä tai ei) tai sitten palkkatöissä! Tarvitsisin luvan (kyllä, lähinnä itseltäni) vaihtaa vapaalle ystävien kanssa, nähdä läheisiä ihmisiä ja todella olla yhdessä, kasvotusten, jutella ja pitää hauskaakin! Onneksi työkaverit on ihania ja on helppo lähteä töiden jälkeen esim syömään tai leffaan kun ne ihmiset on jo siinä, mutta sitäkin tapahtuu liian harvoin. Puhumattakaan siitä, että olisin pitkään aikaan spontaanisti kutsunut jonkun käymään tai mennyt jonkun luo. Asia pitää korjata. Tänään tunnen hyvää tarmoa. Jospa työpäivän jälkeen tekisi jotain kivaa...

Tänään ollaan asuttu uudessa kodissa kaksi kuukautta. Eilen huomasin, että olen viettänyt valtaosan siitä ajasta noin kymmenen neliömetrin sisällä: joko istun ruokapöydän ääressä syömässä tai lukemassa, seison keittiön työpöydän/hellan ääressä tekemässä ruokaa tai tiskaamassa, tai sitten makaan/istun sängyllä lukemassa, katsomassa leffoja tai nukkumassa. En osaa vielä ollenkaan käyttää kaikkea tätä tilaa. Toisaalta tässä energiatasossa ei tee kauheasti mielikään.

Olen kolmatta viikkoa tämän kamalan räkä- ja keuhkotaudin kourissa. Viimeiset muutama päivä on ollut sillen ihan jees että voin ihan hyvin kun en liiku, mutta henki loppuu heti kun lähden liikkeelle, esim kävelen tai seison jonkin aikaa, sillä lima rööreissä ja keuhkoissa liikkuu silloin myös. Yök. Parisuhde kävi työterveyslääkärillä kun sokerina pohjalla sen ääni lähti, diagnoosi äänihuulten tulehduksen lisäksi "joku tämmöinen virusperäinen tauti jota on nyt liikkeellä, kestää kahdesta neljään viikkoa". Great. No, ainakin olen yli puolivälin tässä maratoonissa.

Kivoja asioita on yllättävän paljon. Johtuen taudista olen viettänyt viimeiset pari viikkoa lähes kokonaan kotona (silloin kun en ole töissä yskimässä ja niistämässä...) lukemassa ja sisustamassa. Lukeminen on tehnyt todella hyvää. Kun olen lukenut fiktiota sillä mielellä, että minun pitää voida pukea ajatukseni ja mielipiteeni ja niiden prustelut sanoiksi muille ihmisille, olen tuntenut oppivani enemmän kuin vuosiin. Toisin sanoen olen viimeksi kokenut oppivani näin paljon itsestäni ja ympäröivästä maailmasta ja oikeastaan yhtään mistään silloin kun minulla viimeksi oli kirjallisuuskurssi. Fiktio todella tekee minulle hyvää. En voi lakata syyttämästä itseäni siitä että kunnianhimoissani valitsin proseminaarikurssin, joka ei käsitellyt kirjallisuutta. Niinhän siinä kävi, etten ole vieläkään palauttanut prosemmapaperini lopullista versiota kun pelottaa niin kovin. Kirjallisuusprosemman kanssa ei olisi koskaan käynyt näin!

Lisää kivuutta elämään tuo sisustaminen: tänään matkalla postiin hakemaan ebaysta huudettuja samettiverhoja tajuttiin, ettei olla koskaan yhdessä tai yksinkään "oikeesti" sisustettu, vaan käytetty aina sitä mikä on eteen sattunut, löytynyt porukoilta, roskalavalta tai kirppareilta. Nyt ekaa kertaa ollaan tietoisesti lähetty rakentamaan kotia tietyn näköiseksi ja muotoiseksi, tarkkaan harkittu mitä tarvitaan ja halutaan hankkia ja nähty ihan älyttömästi vaivaa juuri oikeanlaisten huonekalujen, verhojen, mattojen ja lamppujen löytämiseksi. Ennen pahoin sairastumista ollaan oltu niin kiireisiä ettei sisustus ole oikein edennyt mutta nyt ollaan päätetty ottaa kunnon spurtti koska halutaan todella alkaa kutsua ihmisiä kylään ja pitää (omg) kotibileitä :D

Viime yönä näin unta, josta heräsin valtavan tarmon ja ilon ja energian vallassa. Uni inspiroi minut takaisin näpertelyn ja askartelun ja järjestelyn pariin, tänään väsäsin ilokseni meille kierrätyspisteen ja kunhan haukkaan vähän välipalaa aion maalata jäljelläolevat ovenkarmit ja listat. Jos siis ei henki lopu. Jos aikaa vielä jää ennen kuin parisuhde tulee kotiin (ja jos henki pihisee edelleen) niin järjestelen keittiön vahvistimen ja kaiuttimien johdot nätisti nurkkaa ja katonrajaa pitkin. Jei <3

Ainii ja! Me mennään pääsiäislomalla taasen irlantiin, lallalaaa <3<3<3