Guns, control and such.

On vaikeaa suhtautua lähipäivinä julkisuudessa käytyyn kontrollikeskusteluun. En kaipaisi tähän maailmaan yhtään enempää valvontaa, vain erilaista asennetta esivalta-aseman käyttöön. On niin hankala muodostaa selkeitä mielipiteitä asiasta kontrolli, valvonta ja oikeudet, kun nuo ovat niin monitasoisia asioita.

Metro-lehti mainosti torstaina, että keskusrikospoliisin tietotekniikkahälpähälpäyksikkö tutkii tästä lähtien "kaikkea internetissä olevaa materiaalia," mikä kuulostaa, paitsi absurdilta ja mahdottomalta, myös huolestuttavalta.

Sisäministeriä syytetään viimetiistaisesta ja painitaan aseiden valvonnasta, toisessa nurkassa aseharrastajien oikeudet, toisessa ihmisten turvallisuus. Aseiden hallussapitäjien ikärajaa halutaan korottaa, nettikyselyihin vastanneet toivovat tiukempaa valvontaa kouluihin.

Mihin kaikella tällä valvonnalla pyritään? Siihen, että järjestään murhanhimoisina pidetyt koululaiset ja opiskelijat ja netissä turhaumiaan purkavat yksinäiset ihmiset pidettäisiin aisoissa? Jos premissi on se, että "kouluissa ja ostoskeksuksissa nyt vaan tapahtuu tällaista" tai "jotkut nyt vaan saattaa napsahtaa vaikka muuten ovat ihan normaaleja hyvän perheen lapsia ja menestyisivät opinnoissaan," niin mikään ei muutu. Valvontakameroiden ja metallinpaljastimien määrä vain kasvaa, itseilmaisun vapauden rajat kuroutuvat pienemmälle ja pienemmälle alueelle ja pelko saa rampauttavan otteen. Huomio on kiinnittynyt yhteiskunnalle aiheutuvaan vahinkoon ja epämukavuuteen, ei suinkaan aiheuttajan ahdinkoon, joka tämän ajaa muille vahingolliseen toimintaan. Kyllä ihmisen toiminnalle aina jostain muualtakin löytyy syy kuin siitä, että se ase nyt vaan sattui olemaan saatavilla. Jostain se idea sitten lähtee.

Itse olen sitä mieltä, että on täysin järjetöntä pitää käsiaseita saatavilla yhtään kenellekään, iästä ja mielenterveys- tai muusta taustasta riippumatta. Metsästysaseiden sallimisella voin nähdä olevan eräänlaisen oikeutuksen, mutta käsiaseet palvelevat nähdäkseni vain toisen ihmisen vahingoittamisen tarkoitusta. Toisaalta olen ylipäätään äärimmäisen asevastainen ihminen, joten en voi ymmärtää aseharrastajia millään tasolla, eikä mielipiteeni siksi ole objektiivisesti punnittu. Se kuitenkin riittäisi minusta käsiasekiellon syyksi, että ase voi aina joutua sellaisen ihmisen käsiin, joka käyttää sitä aivan muuhun tarkoitukseen kuin vain omaksi ilokseen ampumaradalla tähtäysharjoitteluun - esimerkiksi lapsen, joka ei ymmärrä mitä liipasinta painamalla saa aikaan.

Hämmästyttävää on se, että yhteiskunta, joka on hyvin kontrolliorientoitunut, kohdistaa kontrollinsa vain tiettyihin, kyseisessä kulttuurissa tabuina pidettäviin elementteihin: esimerkiksi suurin osa huumeista on kielletty, mutta käsiaseet eivät ole. Huumeiden laittomaksi tekeminen juontaa osittain juurensa niihin assosioituvan väkivaltarikollisuuden pelkoon - rikollisuuden, jonka olennainen osa ovat aseet.

Vaikka asia ei olekaan ihan näin mustavalkoinen, on silti mielenkiintoista, miten kieltoja ja sallimisia perustellaan. Ei esimerkiksi vaarattomien psykedeelien käytön laillistamista ole missään ministeriöissä perusteltu sillä, että hallusinogeenien käyttäjien harrastustoiminta häiriintyy kiellon seurauksena. Ja hallusinogeeneillä on äärimmäisen vaikea vahingoittaa yhtään ketään.

Sekavaa ja vaikeaa.